Naistenpäivä ja rintaliivit

Edessä jyrkkä sukupuolimutka.

Hyvää kansainvälistä, sanoi mustapartainen sukupuoli, naistenpäivää!

* * *

Huvitun, kun mainostetaan naisten mekkoja tai naisten rintaliivejä. Kuvittelen mielessäni tilanteen, jossa asiakas joutuu todistamaan sukupuolensa erityisesti naisille markkinoituja tuotteita ostaessaan.

– Nämä on naisten rintaliivit, hyvä mies, ei näitä voida sinulle myydä. Ties mitä sinä niillä teet.
– Vaimolle ostan! Ihan ihka oikeesti! Uskokaa nyt! Tässä on vaimolta lupalappu!

– Taitaa olla rouvalla pohjalla pikkuisen liikaa testosteronia tähän mekkoon.
– Mitä?! Justiin aamulla viikset ajelin.

Koska on olemassa ainoastaan naisten mekkoja tai rintaliivejä, sukupuolen mainitseminen tuo mieleeni, että jos kuitenkin niitä kuka tahansa ostelee, miten siinäkin sitten käy. Ei varmaan hyvä heilu!

* * *

Monia vähän yllättäviäkin tuotteita valmistetaan kuitenkin eri sukupuolille, esimerkiksi on erikseen naisten ja miesten kelloja. Ehkä naisten tunti on 50 minuuttia ja siksi ajannäytössä tarvitaan tasoitusta. Ehkä ranteen rakenne on vain niin erilainen, että tarvitaan erityyppiset kellot eri sukupuolille*.

No ei. Taustalla on tietenkin ajatus siitä, että naiset haluavat mieluummin ranteeseensa pikkusievää kimallusta, vaikka samalla rahalla saisi kronografin, ana-digin tai jopa vaiheisen.

* * *

Kirjoittaja ei ehkä aina edes huomaa, miten itsestäänselvästi sukupuolettomiakin asioita tulee sukupuolittaneeksi. Hän voi puhua naisten mekoista ja virkamiehistä, vaikka paremminkin voisi sanoa.

Eipä hätää! Paikalle saapuu aina avulias kielenhuoltaja, joka vetää turhat sukupuolimutkat suoriksi. Hän etsii sukupuolittuneen termin sijalle paremman, ja jos sellaista ei ole, ehkä jopa keksii uuden. Hän ruksii turhat naiset ja turhat miehet tekstistä pois, puhuu ihmisistä ja kaupittelee tuotteita kaikille, jotka haluavat ostaa.

Ennen feministit pilaa taas kaiken -ajatusta huomataan, että tästähän hyötyvät kaikki. Eihän kelpo kauppiasta kiinnosta, mitä se mies(oletettu) rintaliiveillä tekee, kunhan maksaa, mitä pyydetään. Viranomainen hoitaa työnsä ilman, että yhtään virkamiestä tarvitsee kutsua paikalle. Ja niin edelleen.

Kelloista puhuttaessa on kuitenkin luultavasti parempi mainita sukupuoli. Silloin on selvää, millaisesta tuotteesta on kyse. Tai lähes selvää. Voi olla epäselvääkin, mutta joka tapauksessa [ajoin itseni umpikujaan, perääntykää, täällä ei ole mitään nähtävää]

* * *

Kansainvälisen naistenpäivän poliittinen sanoma on hiukan painunut taka-alalle. Se on harmi, mutta en mene nyt siihen. Sen sijaan koukkaan tämän blogin aiheeseen, eli kielenhuoltoon, ja napsautan sen yhteen naistenpäivän kanssa: tasa-arvosta puhuttaessa sukupuoli on syytä tunnustaa, mutta muuten sukupuolen korostaminen yleensä vain lisää erottelua, eripuraa ja epätasa-arvoa. Joskus se myös herättää hyödytöntä huvitusta.

Ja kyllä, tämä on myös kielenhuollon asia. Kieli ei ole elämästä erillinen osa, joka ainoastaan kuvaa maailmaa – se myös rakentaa sitä. Sanat kannattaa valita huolella, jotta puhuttelee kaikkia kieliyhteisön jäseniä.

* * *

Tiedoksi vielä heille, jotka vuodesta toiseen surevat koskas sitten vietetään miestenpäivää: kansainvälistä miestenpäivää vietetään 19. marraskuuta.

* * *

*) Sitä paitsi sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Perinneperjantain divarikirjoja

Virkakielestä kaikkien kieleenJos käteesi osuu divarissa tai kirpputorilla kielenhuoltokirja Virkakielestä kaikkien kieleen, kannattaa se napata mukaan ja lueskella. Kirjaa ei taida juuri olla uutena saatavissa. Virkakielestä kaikkien kieleen on julkaistu jo vuonna 1992, mutta se on edelleen erittäin hyvä ja tiivis esitys siitä, miten kielen rakenteita yksinkertaistamalla saa monimutkaisenkin asian sanottua ymmärrettävästi, tai ainakin ymmärrettävämmin. Kirja sopii oppaaksi kaikille kirjoittajille. Erityisesti siitä hyötynevät ne kirjoittajat, jotka eivät ole koulutettuja tekstityöläisiä ja jotka tavoittelevat tekstiinsä asiallista ja uskottavaa kieltä, ”hienompaa” ilmaisua. Havaintojeni mukaan juuri he ovat kaikkein suurimmassa vaarassa sortua substantiivitautiin tai kompastua lauseenvastikkeisiin.

Selasin tätä kirjoitusta varten omaa kappalettani ja törmäsin sivumerkinnöissä myös marinaan. Huomattavasti epäselvempi! olen kommentoinut kirjan tekijöiden paremmaksi esittämää ilmaisua. Tärkeää ei aina olekaan se, tekeekö juuri niin kuin on neuvottu vaan se, että ylipäätään pohtii asiaa ja tekeepä minkä ratkaisun hyvänsä, tekee sen harkiten ja asiasta tietoisena.

Kirjassa paneudutaan erityisesti kankeiden rakenteiden purkamiseen. Olenkin kommentoinut marginaaliin Vastaanottaja voi (yleensä) selvittää sanan merkityksen helposti – rakenteen selvittäminen on mutkikkaampi prosessi, eikä siihen tavallisella kielenkäyttäjällä välttämättä edes ole apuvälineitä.

Näin on. Olen joskus siistinyt teknisen alan insinöörin tekstiä, eikä siinä vaikeaa ollut alan sanasto vaan nimenomaan rakenne. Ongelma onkin siinä, että monimutkaisesti osaa kirjoittaa kuka tahansa – se on usein jopa helpompaa kuin yksinkertaisesti kirjoittaminen – mutta monimutkaisen tekstin ymmärtäminen on kuitenkin työlästä kaikille, jopa kirjoitusta koskevan erityisalan yleisölle.

* * *

Jos käteesi osuu divarissa tai kirpputorilla Armas Pajatin Pieni punainen kirja, kannattaa se napata mukaan ja kaupitella minulle. Olen valmis maksamaan siitä silkin tilkkuja, myös mansikoista voidaan keskustella.

Oheinen kuvituskuva on linkki book.google.fi:n hakutulokseen, oikea kirja oli muistaakseni punaisempi.

Kyseessä on kirjapainotaidon opas, mutta kirjan oikeasta nimestä minulla ei ole enää varmaa muistikuvaa. Internethakujen perusteella se saattaisi olla Latomisen taito. Ammattikoulun opettajani lainasi oman kappaleensa minulle noin vuonna 1986, ja se oli kaikkine varoituksineen mieleenpainuva hetki. Jos kirja ei palaudu mulle ehjänä ja ajoissa, solet päätä lyhyempi, muistan saaneeni evästykseksi. Kaikki meni hyvin ja sain pitää pääni, kirjaimellisesti siis.

Voi olla, että kirja on osittain vanhentunut, mutta haluaisin sen silti, nostalgisista syistä. Nuorena tekstinvalmistajaoppilaana nimittäin tavasin sitä suurella hartaudella. Kirjan lempinimi Pieni punainen kirja lienee osuva: kirjapainoalalla teos on ollut auktoriteetti siinä missä esikuvansa Kiinassa.

Kylttien muinainen kulttuuri

Yhdellä sanalla huomattavasti parannettu kyltti.

Kylttien maailma on jännittävä ja kiehtoo mieltäni paljon. En ole yksin. Esimerkiksi Facebookin Kyltinarvostajat-ryhmässä on jäseniä melkein 24 000. Se on iso porukka yhden asian ympärillä, eikä ihme.

Kyltissä asia pitää sanoa napakasti mutta riittävästi. Kyltissä ei saa laverrella, mutta siitä ei saa myöskään jättää mitään oleellista pois. Kyltin on oltava yksiselitteinen. Kyltti menee helposti mönkään ja siitäkös riemua piisaa.

* * *

Läheisen vanhan tehdasalueen aidassa on kaksi kylttiä, joita pohdiskelen liki päivittäin.

Pääsy ehdottomasti kielletty.

Napakasti ilmaistu, mutta laverteluun on sorruttu silti. Vai onko ehdottomasti välttämätön? Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla?

  1. Pääsy osittain kielletty.
  2. Pääsy kokonaan kielletty.
  3. Pääsy kielletty.

Näistä muuten, hassua kyllä, sopivat vastaukset eivät ole numerot 2 ja 3, niin kuin voisi luulla, vaan numero 1. Seuraavassa kyltissä lukee nimittäin Pääsy ilman maanomistajan lupaa kielletty.

Ehdottomasti ei siis ole pelkästään lavertelua vaan myös epätotta – eli suoraan sanottuna valetta.

Hienosti kolmella sanalla sekä laverreltu että laverreltu mitä sattuu.

* * *

Toinen kyltti, josta saivartelen erittäin mielelläni ja usein, on vanha kunnon

Ei talvikunnossapitoa

Kyltti sinänsä on yksiselitteinen, en vain ymmärrä sen tarkoitusta. Talvikunnossapidon puutteen huomaa talvella ilman kylttiäkin, ja kesällä sillä ei ole merkitystä. Puolisoni mielestä kyseessä voisi olla vastuuvapautus: näin tienhoitovastuussa oleva taho irtisanoutuu korvallisuusvelvollisuudesta. Jos näin on, ilmaisu on varsin epäselvä. Parempi olisi:

Kaatumista ei korvata

tai meillä Tampereella päin

Mukkaamisesta ei kantsi valittaa

* *

Kylttien tekstit havainnollistavat mainiosti, että mitä lyhyempi teksti, sitä vaikeampi se on kirjoittaa. Kun selitystilaa ei ole, ilmaisun pitää osua kohdilleen just eikä melkein. Tällaisia tekstejä kannattaa pohtia porukassa: toinen voi hoksata sen sivumerkityksen tai vihjauksen, joka ensimmäiseltä jää huomaamatta ja ohjaa kolmannen huvitukseen tai peräti harhaan.

* * *

Palkaksi siitä, että jaksoit loppuun asti tämän pitkän pohdinnan lyhyestä asiasta, tarjoan selityksen hämärään otsikkoon:

Kyltti kuulostaa minusta tuulisella saarella asuvalta liehuvapartaiselta alkuasukkaalta, joka kalastelee ja salakuljettaa pirtua. Kylttien muinaiseen kulttuuriin kuuluvat muun muassa pussihousut, huulipuna, köydenveto ja marraskuisin pimeimpään aikaan pidettävät hitonmoiset bakkanaalit, joiden seurauksena kylttien kansan syntyvyys kipuaa huimaan nousuun elokuisin. Kyltit ovat luonnostaan lyhytsanaista mutta varsin avuliasta väkeä.

Hillittyä aloittelua

Olen pikku hiljaa rakennellut yritystoimintaa: miettinyt palveluja, sommitellut verkkosivustoa, törkkinyt hiukan somea ja pohtinut markkinointia. Hämeestä kun ponnistan, ei ole kiire.

* * *

Tähän asti ehkä suurin työsarka on ollut markkinointiyhteydenottojen torjunta. Tänään minulle soitti erityisen innokas kaveri, peräti kahteen kertaan. Toisen kerran hän soitti välittömästi sen jälkeen, kun olin mielestäni ihan kohteliaasti lopettanut ensimmäisen puhelun: ”Ei kiitos.” En vastannut enää. Otin puhelinnumeron pois YTJ:n tietokannasta. Tällä sivustolla se kuitenkin on, joten soitelkaa ihmeessä työtarjouksia, niille vastaan: ”Kyllä kiitos.”

Olen myös tarjonnut yhteydenottajille vastapalveluita. Verkkosivujen markkinoijille olen huomauttanut, että vaikkakin minulla on jo verkkosivut, voisimme silti tehdä yhteistyötä: minä voisin hioa heidän sivustojensa tekstit hienoiksi tai ainakin tarkistaa, ettei siellä ole pahoja mokia. En raaskinnut kuitenkaan yhdelle sanoa suoraan, että ainakin kaltaiseni tekstin kanssa askartelevat kotisivun tarvitsijat kääntyvät pois jo etusivulta, jos siellä heti ensimmäisessä lauseessa on karu korrelaattivirhe.

Olisi ehkä kannattanut. Seuraavalle saatan sanoakin. Noin kymmenellä eurolla olisi tuon ja muut virheet saanut korjattua.

Kilttinä tai kostoksi en kuitenkaan linkkaa kyseiseen sivuun. Sitä paitsi korrelaattivirheet ovat tosi rumia.

* * *

Seuraavaksi alan varmaankin pohtia, miten blogata kielenhuollosta. Tapoja on ainakin kaksi tai kolme:

  1. Osoitellaan toisten tekemiä virheitä.
  2. Neuvotaan ”kysymyksissä” ja maineen kartuttua ehkä kysymyksissäkin.
  3. Mennään vuodenajan mukaan.

Mikään näistä ei tunnu oikein mukavalta. Ehkä sekakäyttelen tapoja tilanteen mukaan, ehkä keksin jotain uutta. Sitä odotellessa oikein hyvää uutta vuotta!

%d bloggaajaa tykkää tästä: